Pyristelen luurankojenne seassa niistä on tullut nilkaani sidottuja painoja, ja vesi on kylmää. Tiedän, että kohtalonne on surra enemmän kuin kenenkään muun. Minun suruni on eletty loppuun, laiturin alla on mustaa, asetun sinne ruiskukkasilmin. Mervi Koskelan toinen runokokoelma pureutuu myötätuntouupumiseen. Neliöhengitys kuvaa kipeästi ja absurdisti auttajan sisäisen maailman aaltoilua epätasapainon ja tasapainon välillä. Runoissa kokemuksen keholliset ulottuvuudet näyttäytyvät räikeinä, ja toisaalta, juuri kehon kautta on mahdollisuus sisäiseen rauhaan.